Keliaakikko maailmalla

– Ensimmäinen reissu (keliaakikkona) suuntautui Tukholmaan. Laivan aamiaispöydässä odotti yllätys. Siellä oli oma pöydä, jossa kuvun alla oli gluteenittomat leivät sekä pullaa. Hotellissa ei ollut näkyvillä gluteenitonta leipää, mutta kysymällä tarjoilija sitä haki. Muroja en syönyt, koska niiden sisällöstä en voinut olla varma. Ravintoloissa käytin ruotsinkielistä tekstiä ”olen keliaakikko” -lappua ja sen avulla tarjoilija auttoi valitsemaan sopivan ruuan.

Tallinnassa minua ymmärrettiin ihan hyvin. Viru Hotellissa sai gluteenitonta leipää, sitä erikseen pyytämällä. Tarjoilijalle piti hiukan selittää, miksi tarvitsen ”puhtaan” voin, mutta sekin järjestyi. Keskustassa olevasta Hesburgerista ei saa Suomen tapaan gluteenittomia annoksia. Laivan bufeessa jouduin etsimään tarjoilijan, jolta tiedustelin mikä on glutenitonta ja mikä ei. Erikseen näitä ei ollut merkitty mihinkään, joka on sinänsä sääli, että kyselemällä vien myös tarjoilijan aikaa että omaani kun tein bufeessa ”opastettua retkeä”.

Prahan reissulla sain kyllä syötävää, mutta ero Tukholmaan ja Tallinnaan oli suuri. Menomatkalla koneessa muut söivät herkullisia leipiä ja minun anokseni oli kalkkunaleikkeitä riisikakkujen välissä. No, kyllä sillä nälkä lähti 🙂 Paluumatkalla minua varten ei enää ollutkaan ruokaa. Jostain syystä tieto ei ollut välittynyt järjestelmiin ja lentoemännän kanssa asiaa selvittelimme ja lopulta lounaani oli suklaata, pähkinöitä ja kahvia. Hotelliin olin lähettänyt etukäteen kyselyä gluteenittomasta leivästä. En saanut hotellista koskaan vastausta ja hotelli vaihtuikin saavuttuamme kaupunkiin (oli ylibuukattu), uudessa hotellissa kun asiaa tiedustelin, oli henkilökunta avuliasta, mutta toivat minulle normaalia näkkileipää. Söinkin aamiaiseksi (riskillä) makkaraa, pekoniä, jugurttia ja salaattia. Pekonia uskaltauduin ottamaan, vaikka pekooni kaadettiin paahtoleipien päälle (imee rasvan?), noukin siis päällimmäisiä, jotka eivät olleet olleet koskestuksessa leipään.

Ravintolassa minua ymmärrettiin, ja suureksi harmikseni emme kerenneet käydä Prahan kahdessa ravintolassa, joista toinen on täysin gluteeniton ja toisessa gluteeniton lista.  Linkit ravintoloihin löydät tästä

Rooman reissustani (2012) voit lukea täältä.

HUOM! Kun lähdet reissuun, ota hyvissä ajoin yhteyttä hotelliin ja tiedustele mahdollisuutta gluteenittomaan leipään aamiaisella.

Lentojen varauksen yhteydessä muista merkitä erikoisruokavaliot, ja jos epäilyttää, että tieto ei näy varaukesssa kaikilla lennoilla, ota yhteyttä lentoyhtiöön.

Vaikka englannin kielen taitosi olisi hyvä, ota silti mukaan sen maan omalla kielellä oleva ”olen keliaakikko” -teksti. Tämä auttaa myös tarjoilijoita ymmärtämään paremmin, mistä on kyse. Tekstin löytyy keliakialiiton sivuilta sekä myös tämän linkin takaa.

MUITA LINKKEJÄ:
Prahassa sijaitseva gluteeniton ravintola, sivut täällä.
Prahassa sijaitseva ravintola, jossa gluteeniton lista, sivut täällä.
Hotelleja maailmalla, jossa keliaakikko huomioitu, sivut täällä.
Seuraamani blogi gluteenittomasta matkailusta, sivut täällä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s